Sarjassa vierailemme juhlissa, julkkareissa ja backstageilla - oli kutsua tai ei.
Bitchness-elämää vieraili Rahalla saa -elokuvan ensi-illassa.
Miljöö
Ensi-ilta järjestettiin Bio Rexissä, jonka avara aula loi upeat puitteet elokuvaa edeltäneelle cocktail-tilaisuudelle. Sen sijaan illan pääosaa näytellyt elokuvasali tuntui hieman vanhanaikaiselta Tennarin ja Kinnarin salien tilavuuteen tottuneille jaloille.
Tarjoilut
Shampanjaa. Täydellistä!
Dresscode
Tilaisuus oli työpäivän jälkeen, joten kutsuvieraiden pukeutuminen oli business casual. Elokuvassa on panostettu pukeutumiseen yksityiskohtia myöten. Merkkibongareiden kannattaakin varata elokuvan jälkeen aikaa mm. kauluspaitojen nappien brändin pohtimiseen.
Show
Mark Levengood esitteli elokuvan ohjaajan Daniel Espinosan ja pahista näytelleen Dragomir Mrsicin vaisulle suomalaisyleisölle ennen näytöksen alkua. Vaisuutta vaivaannuttavampaa oli kuitenkin vieraiden lyhytsanaisuus ja kiire lentokentälle. Ei sinne Tukholmaan nyt niin harvoin lentoja ole…
Lahjukset
Osalle elokuvasalin katsomon penkeistä oli jaettu Episodi-lehti. Yhtä suurelle osalle se myös jäi elokuvan päätyttyä.
Bitchness-arvosana: BBB
Kiitämme: Shampanjaa ja Stenströmsin kauluspaitoja.
Supergirl

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti